Menu
Vihiniemen kylätalon historiaa
Ensitahdit Perniön työväenyhdistys Riennosta, kirjoitettiin loppiaislauantaina 1906. Silloin vielä puhuttiin työmiesyhdistyksestä, mutta nimi tarkentui nopeasti. Sitä ennenkin oltiin kokoonnuttu, mutta Perniön aseman työväen yhdistyksen alaosastona.
Työväenyhdistykset elivät siihen aikaan voimakkaasti ja työväentaloja alkoi nousemaan lähes joka kylään, varsin nopeata tahtia. Myös Koskella taloasiasta varmasti puhuttiin, mutta kokoukset olivat aina jonkun kotona ja tanssit järjestyivät näppärästi, vaikka Sandellin ladolla.
Talon sijainnistakin käytiin monenmoista keskustelua, mutta 1916 asiasta sovittiin herrasväki Ahlqvistin kanssa, tontin kauppahinta oli varsin korkea, 1500mk.
Talon suunnittelijan valinta olikin varsin helppo, olihan Perniössä työväentaloihin erikoistunut rakennusmestari Sikstus Rönnberg. Rönnberg oli jo Perniön aseman ja Mathildedalin työväentaloista saanut kokemusta ja niin Vihiniemen työväentalon rakennuspiirustukset valmistuivat helmikuussa 1917. Palkaksi Rönnberg tahtoi 10mk.
Rakennusajasta ei toistaiseksi ole löytynyt tietoja, muutenkin poikkeukselliset vuodet Suomen historiassa, mutta kahdessa vuodessa talo valmistui ja toukokuussa 1919 rientolaiset saivat kokoontua omassa talossa Vihiniemessä.
Alusta asti talon käyttö oli vilkasta, oli kokouksia, iltamia, korjaustöitä. Taloa myös vuokrattiin useasti ja samoin ravintolapuolta.
Elokuun lopulla 1919, myös Koskelle kaikui suruviesti, Sikstus Rönnbergin poismeno kesken kansanedustaja kauden. Todennäköisesti suunnittelija ehti nähdä kesällä kättensä jäljet valmiina, vaikka piirustuksista hieman poikettiinkin, toki yhteisestä sopimuksesta.
KYLÄTALO 20-LUVULLA
Kaksikymmenluvulla Vihiniemen työväentalon toiminta oli varsin vilkasta. Vaikka aluksi rakennus oli hieman keskeneräinenkin niin ei se tahtia haitannut, vaan siellä järjestettiin monenmoista tapahtumaa. Talo toimi kokoustilana, kurssipaikkana, urheilusalina, ja varsinkin iltamissa moni oppi tuntemaan niin talon, kuin myös lähiseudun kyläläisiä. Ja usein ainakin kesän kohokohtaan, arpajaisiin, tultiin joukolla kauempaakin.
Talolla vietettiin keskimäärin yli kaksikymmentä erilaista tapahtumaa vuosittain, missä talon ravintola oli käytössä. Oli erilaisia teatteriesityksiä, eri teemalla olevia iltamia, eksoottisimpana niistä ehkä unkarilainen ilta ja oli jopa sirkusesityksiä, silloin kun talolla vieraili Seurue Empire. Elävien kuvien näyttäminen sentään kiellettiin vielä vuosikymmenen alkupuolella.
Urheilutoiminta talon ympärillä oli myös aktiivista. Talviaikaan sisällä voitiin vaikka painia ja perinteiset hiihtokilpailut Vihiniemen maastossa olivat talven odotettu tapahtuma. Kesäisin taas yleisurheilu monine lajeineen innosti paikkakunnan nuorisoa. Eikä oman kylän pojan, Yrjö Ekqvistin, hieno neljäs sija keihäänheitossa Pariisin olympialaisissa 1924, ainakaan vähentänyt urheiluinnostusta.
Taloon hankittiin sähkö ja puhelin jo ennen 20-luvun puoliväliä, samoihin aikoihin talo myös maalattiin vesimaalilla punaiseksi, sekä reunalaudat ja ikkunapuitteet öljymaalilla valkoiseksi. Talvisin lumipyryn jälkeen alusta oli varmasti täynnä lunta, joten kaksikymmenluvun loppupuolella päätettiin talon kivijalkapilarien välit täyttää, ensin oli aikomus ne laudoittaa, mutta lopulta ne kuitenkin tehtiin sementtitiilistä. Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti asian huomanneetkin vuoden 1928 heinäkuun alun arpajaiskuvasta, jossa työ on jo osittain valmis. Kuva löytyy suurennoksena salista ja kyläallakan heinäkuun aukeamalta.
Sisällä tehtiin parannuksia ja lisäyksiä lähes vuosittain. Olkia lavan alle, pehkua, sahanpurua ja turvetta eristeeksi sekä pinkopahvia ja masinapaperia seiniin. Ikkunoihin tehtiin sisäikkunat ja muutama niistä muutettiin avautuvaksi, jotta tuuletus järjestyi kesäkuumalla. Jatkuva korjauksen ja muutoksen kohde oli salin lämmitysjärjestelmä. Se joutuikin kovalle, sillä halkoja hupeni vuodessa monta mottia. Kerralla hankittiin 4-6 syltä halkoa ja kun syli on reilu 3 kuutiota, niin oli tuttu näky, kun työväentalon piipuista savu tupruaa.
TALON HISTORIAA 30-LUVULLA
Vaikka 30-luvun alku oli laman aikaa, oli toiminta Koskella varsin virkeätä. Taloa vuokrattiin, ja omiakin iltamia ja muita tapahtumia pidettiin säännöllisesti. Vuoden 1936 lopulla iltamien pitoon tuli katkos, sillä kulkutaudin rajoittamiseksi määrätyt iltamakiellot koskivat myös Koskea, jonka vuoksi vielä vuodenvaihdekin meni kotosalla juhlien. Vasta talvipakkasilla palattiin vanhaan kaavaan ja toiminta vilkastui.
Taloon hommattiin vuosikymmenen alussa useita pikku-uudistuksia: lipputanko ja lippu, uusi keskeltä aukeava esirippu, uudet verhot ja messinkiset verhotangot, eteiseen peili ja persoonallinen tuhkakuppi! Myös palontorjuntakalustoa parannettiin: vanha yksimäntäinen paloruisku sai väistyä uuden upean yli 1000 markkaa maksaneen kaksimäntäisen tieltä.
Suurempia korjauksia oli ulkorakennuksen uusi sementtitiilikatto ja talolle johtavan sillan vaihtaminen kahdeksaan sementtirenkaaseen. Saarenjärven tielinjaus oli siirtynyt joelle päin 30-luvun alkuvuosina ja suuren ojan yli oli alun perin lankkusilta.
Vuosikymmenen puolivälissä tuli alkuperäisen, vanhan pärekaton kunnostaminen ajankohtaiseksi. Ensiksi kattoa korjattiin, mutta jo seuraavana vuonna tiedusteltiin eri materiaalien hintoja. Lopulta päätettiin tehdä uusi pärekatto, muuta sekin aie muuttui, ja elokuussa 1936 talon reilut 450 kattoneliötä sai uuden pinnoitteen galvanoidusta pellistä, kahdenkymmenenviiden markan neliöhintaan.
30-luvun lopun suurin korjausurakka oli talon päätyjen laudoitus. Kosken sahalta hankitut laudat naulattiin pystylaudoituksena ja 2 tuuman rima sauman päälle. Kaaveli osuus tehtiin kohotettuna. Työ oli vaarallista ja työmiehet vakuutettiin, varmuuden vuoksi.
Aivan 30-luvun lopun Suomen historia, on kaikilla tiedossa, ja niiden tapahtumat koettiin täällä Koskella lounaissuomalaiseksi paikkakunnaksi poikkeuksellisen ankarana.
TALON HISTORIAA 40-LUVULLA
Vaikka 40-luku aloitettiin sodan melskeessä, vakiintui tilanne melko nopeasti rauhan saavuttua maaliskuussa. Taloa vuokrattiin ja iltamia pidettiin. Vasta kesäkuussa 1941 merkinnät lähes loppuvat, ainoastaan kiinteistä menoista löytyy merkinnät, uutena merkintänä on lisääntyneet kukkakaupan laskut.
Sotatilanteen vakiinnuttua talo eli omaa rauhallista elämäänsä, melko paljon sitä vuokrattiin ja välttämättömät kunnostustyöt tehtiin. Mitään juhlatoimintaa sotavuosina ei ollut, jos jotain oli, niin niistä ei ainakaan ole jäänyt mainintaa asiakirjoihin.
Vasta vuoden 1944 Tapaninpäivänä oli iltamat, monen vuoden tauon jälkeen, ja seuraavana vuonna iltamia ja muita tapahtumia järjestettiin jo useita.
Merkillepantavaa on sodan jälkeen talkoohengen voimakas esiintulo. Esimerkiksi purunkantotalkoot oli lähes jokakesäinen voimannäytös. Talohan ei ole tehty hirrestä vaan on rankorakenteinen talo, jonka eristeenä on sahanpuru.
Ajan myötä puru laskeutuu ja purua lisätään lämpöeristyksen parantamiseksi. Taloa voisi kutsua myös purutaloksi.
Urheilutoiminta elpyi myös varsin nopeasti ja sangen monipuoliseksi, uutena lajina vanhojen rinnalle tuli nyrkkeily, kun nyrkkeilyhanskat hankittiin talolle.
Suurin sodan jälkeinen korjaus 40-luvulla, normaaleita muurien ja palomuurien korjauksia lukuun ottamatta, on terassin ja portaiden betonivalu toukokuussa 1949. Jotain naulattavaakin oli, kun anottiin ostolupaa, sementin lisäksi, 50 kilolle nauloja.
Sodan jälkeen alkaa myös kantakirjoissa, tihenevään tahtiin, esiintyä monissa työ- ja luottamustehtävissä, kylänvalomme Jukka Virtasen nimi.
Teksti: Eero Kallio
